TS/Timo Jerkku Jokakesäinen vierailu Kustavissa on Heikki Hervalle vuoden kohokohta.

Teatteri on Heikki Hervan intohimo

Heikki Hervan roteva, kaljupäinen hahmo on tuttu näky kustavilaisille jo viiden vuoden ajalta. Hän on yksi Yövieraat-teatterin näyttelijöistä, jotka tekevät Volter Kilven tuotantoa tutuksi kirjailijan syntymäkonnuilla. Herva kuten muutama muukin Yövieraiden jäsen on näyttelijänä harrastaja, porvarillinen työ on muualla. Herva työskentelee tietotekniikkakonsulttina, jonka asiakas on mm. suuri suomalainen pankki.
   Vantaalainen Heikki Herva empii hetken ennen kuin suostuu haastateltavaksi. Hän on niitä tekijöitä, joiden mielestä työ puhukoon puolestaan, muu selittely on tarpeetonta. Ehkä narsisti hänessä saa kuitenkin voiton, sillä tässä sitä istutaan Kustavin seurakunnan leirikeskuksen nuotiopaikalla ja puhutaan teatterista, näyttelemisestä ja vähän myös rahamaailmasta.
   - Kai jokainen haluaa, että hänestä tykätään, mutta joku vamma täytyy olla, että näyttämölle hinkuaa. Ehkä näytteleminen on jonkinlaista pyristelyä omaa narsismiaan vastaan, sillä eihän kukaan tule teatteriin katsomaan minun elvistelyäni vaan jotain kokonaisuutta, Herva miettii.
   Itseironian tajua häneltä ei ainakaan puutu, sillä Hervan lähettämän sähköpostiviestin allekirjoituksena on "Traagisten Luonneroolien Tulkki". Tämä naurattaa ainakin niitä, jotka ovat nähneet Kustavissa Ylistalon tuvassa -esityksen ja sen ylimaallisen laiskan isäntä-Esan Hervan näyttelemänä.

Heikki Herva syntyi 1955 Helsingissä ja vietti lapsuutensa Etu-Töölössä. Kulttuurituulia hän pääsi haistelemaan jo lapsena, koska äiti oli suuri kirjallisuuden ja teatterin ystävä.
   - Kävin teatterissa pienestä pitäen, ja katsoin myös paljon elokuvia. Esimerkiksi Federico Fellinin leffat tulivat rakkaiksi jo aika nuorena, Herva kertoo.
   Teatteria katsellessaan hän oli pohtinut, mitähän tuo näyttelijän homma oikein on, mutta vasta syksyllä 1992 hän päätyi teatterin maailmaan sisälle.
   - Olin noihin aikoihin henkisesti ja fyysisesti veltostunut. Kun Vantaan työväenopiston ohjelma putosi postiluukusta, kiinnitin huomioni näyttelijäntyön perusteet -nimiseen kurssiin.
   Herva oli outo lintu kurssilaisten keskuudessa.
   - Ensimmäisenä meiltä kysyttiin, miksi olimme tulleet sinne. Suurin osa vastasi ujosti, että saadakseen itsevarmuutta. Kun minun vuoroni tuli, ajattelin, että ei mitään tuollaista, ja vastasin, että haluan päästä kahdessa vuodessa Hollywoodiin.
   Jo ensimmäisten harjoitusten aikana näytteleminen imaisi mukaansa.
   - Tajusin, että tässä Herva ei pärjääkään takki auki -meiningillä.

Alussa tekeminen oli hapuilua.
   - Kun teimme esitystä, funtsasin, että jos en ole hyvä, niin olen ainakin tehokas, hän sanoo naama vakavana ja kertoo riehuneensa näyttämöllä oikein olan takaa.
   Seurattuaan tätä energiapakkausta kurssin ohjaaja kehotti Hervaa menemään Helsingin ylioppilasteatteriin katsomaan Esa Kirkkopellon kirjoittamaa ja ohjaama Mahnovitsinaa.
   - Se oli järisyttävä kokemus, jonka jälkeen päätin, että tällaista teatteria minä haluan tehdä.
   Herva pääsi mukaan Ylioppilasteatterin toimintaan Juha Hurmeen johtajakaudella, ja muutaman vuoden päästä hän päätyi myös Hurmeen vetämään Yövieraat-teatteriin ja on näytellyt myös tämän ohjaustöissä tikkurilalaisella harrastajanäyttämöllä.
   Palkittu ja ylistetty Mahnovitsina sivusi Hervan elämää toisellakin tapaa. Näytelmä pureutui silloiseen suomalaiseen todellisuuteen, pankkikriisien jälkeiseen lama-Suomeen. Vaikka tarina kertoi Ukrainan kansannousun (1918-21) johtajasta Nestor Mahnosta ja hänen anarkisteistaan, pohjimmiltaan esitys kertoi kansasta, jota lietsottiin katkeruudella, yllytettiin lupauksilla ja joka lopulta petettiin.
   Tuolloin vielä pankissa vakituisena työskentellyt Herva oli seurannut pankkikriisiä läheltä.
   - 1980-luvun lopulla uhosin, miksei työnantajallani ole rohkeutta tehdä samanlaisia liikkeitä kuin mitä Skop teki. Työnantajani selvisi vaurioista vähemmällä kuin moni muu, mutta eivät ratkaisut perustuneet mihinkään kaukonäköisyyteen vaan varovaisuuteen, Herva arvioi.

Vuonna 1995 Herva jätti vakituisen työnsä pankissa ja heittäytyi reiluksi pariksi vuodeksi kokopäiväiseksi näyttelijäksi. Toimeentuloa hän ei siitä saanut, koska ryhmät, joissa hän oli mukana, olivat joko rutiköyhiä tai harrastajateattereita. Palkatta eläminen oli mahdollista rahoilla, jotka Herva sai äitinsä perintönä.
   - Liikemaailman kieltä käyttääkseni söin näinä vuosina pääomaani. Mutta mihin minä olisin rahan laittanut? Pörssimarkkinat eivät ole intresseissäni.
   Herva on erikoinen sekoitus rikastelua ja köyhäilyä. Hän liikkuu luontevasti niin pankki- ja it-piireissä kuin marginaaliteatteria tekevien parissakin. Hän myöntää auliisti, että hänen rahapussissaan on riittävästi euroja, mutta arvostelee vilpittömästi nykyistä ajattelua, joka näkee kaikessa vain bisneksen. Hän tähdentää olevansa herrasperheen poika ja periaatteellisella tasolla markkinatalouden kannattaja, mutta myös Marxin teorioissa on hänen mielestään paikoitellen vissiä ideaa.
   - Olen yhtä syyllinen rahan ylivaltaa korostavan yhteiskunnan rakentamisessa kuin pankin pääjohtajakin, sillä softan tarkoitus on tukea yrityksen liiketoimintaa, Herva sanoo.
   Häntä ärsyttää kuitenkin, että talouskasvua perustellaan sen tuottamalla yleisellä hyödyllä.
   - En pidä talouskasvun hyvyyttä automaattisena. Ihmiset ovat aina olleet ahneita, ja talouskasvu ajaa ennen muuta omistajien etua. Sitä paitsi sokea voiton ja tehokkuuden tavoittelu näyttää usein johtavan jopa huonoon tuotteiden ja palvelujen laatuun.
   Hervan oman lompakon nyörit ovat kuulemma löysällä.
   - Ei hyväntekeväisyys kuitenkaan rauhoita omaatuntoani. Yleinen paha olo siitä tulee, kun näkee köyhyyttä ja kurjuutta.
   Herva korostaa, ettei hän ole mikään Äiti Teresa.
   - Jos olisin, en tekisi tietokoneohjelmia ja teatteria, vaan työskentelisin kaduilla.

Herva ei kuulu niihin teatterintekijöihin, jotka uskovat parantavansa maailmaa, vaan teatteri on hänelle yksinkertaisesti intohimo.
   - Olen itsekäs ihminen, ja saan hyvän olon onnistuneesta esityksestä. Vielä hienompaa on, jos esitys pistää myös katsojien mielessä ja sydämessä jotain liikkeelle, jos he saavat siitä henkisesti kohottavan olon. Tässä vuorovaikutuksessa on teatterin mieli.
   Hervan vuoden kohokohtia ovat Kustavin jokakesäiset Volter Kilpi -kirjallisuusviikot ja Yövieraiden esiintymiset siellä. Herva on mukana Ylistalon tuvan lisäksi Vississä humauksessa ja hengen ylennyksessä sekä Aleksis Kiven näytelmissä Olviretki Schleusingenissa ja Leo ja Liina. Tänä vuonna Yövieraat jatkavat esityksiään vielä kirjallisuusviikon päätyttyäkin.
   - Nämä Yövieraiden esitykset ovat rakkaita juttuja, ja täällä Kustavissa on aina hyvä tunnelma.
   Erityisesti Vissin humauksen kolmivuotias Väinö on Hervalle mieluisa rooli, mikä näkyy katsomoonkin.
   - Yritän saada rooliin mukaan lapsen vilpittömyyttä, puhtautta ja hyvää uskoa ja tunnetta, että lapsi ei ole nähnyt pitkään aikaan isäänsä. Näyttelijä etsii kaiken itsestään, ja Väinössä olen käyttänyt hyödykseni mm. sitä, että en ole koskaan tavannut omaa isääni, Herva kertoo.
   Väinöä näytellessään hän sanoo kokeneensa näyttelijän kirkkainta onnea.
   - Ne ovat hetkiä, jolloin saa osakseen yleisön jakamattoman huomion, kun tajuaa, että katsojat eivät ole kiinnostunut mistään muusta kuin Väinön tekemisistä.
   Väinön avulla Herva havainnollistaa myös ajatuksensa siitä, minkälaista hänen mielestään teatterin pitäisi olla.
   - Väinön onni ja riemu isän tuliaisesta, mustasta puulampaasta perustuu siihen, että hän saa jotain, mitä ei ole osannut haluta. Hyvä esitys on samanlainen lahja katsojalle.
IRMELI HAAPANEN

Yövieraiden esitykset Kustavissa jatkuvat 27.7. saakka.

Päivitetty 22.7.2003 1:15:33 | Tulostettava versio

Teatteri on Heikki Hervan intohimo

Toisten äitien pojat

Tietokirja juutalaisista