 |
TS/Timo Jerkku Jokakesäinen
vierailu Kustavissa on Heikki Hervalle vuoden
kohokohta. |
Teatteri on Heikki Hervan intohimo
Heikki Hervan roteva, kaljupäinen
hahmo on tuttu näky kustavilaisille jo viiden vuoden
ajalta. Hän on yksi Yövieraat-teatterin näyttelijöistä,
jotka tekevät Volter Kilven tuotantoa tutuksi
kirjailijan syntymäkonnuilla. Herva kuten muutama muukin
Yövieraiden jäsen on näyttelijänä harrastaja,
porvarillinen työ on muualla. Herva työskentelee
tietotekniikkakonsulttina, jonka asiakas on mm. suuri
suomalainen pankki. Vantaalainen
Heikki Herva empii hetken ennen kuin suostuu
haastateltavaksi. Hän on niitä tekijöitä, joiden
mielestä työ puhukoon puolestaan, muu selittely on
tarpeetonta. Ehkä narsisti hänessä saa kuitenkin voiton,
sillä tässä sitä istutaan Kustavin seurakunnan
leirikeskuksen nuotiopaikalla ja puhutaan teatterista,
näyttelemisestä ja vähän myös
rahamaailmasta. - Kai jokainen
haluaa, että hänestä tykätään, mutta joku vamma täytyy
olla, että näyttämölle hinkuaa. Ehkä näytteleminen on
jonkinlaista pyristelyä omaa narsismiaan vastaan, sillä
eihän kukaan tule teatteriin katsomaan minun
elvistelyäni vaan jotain kokonaisuutta, Herva
miettii. Itseironian tajua häneltä
ei ainakaan puutu, sillä Hervan lähettämän
sähköpostiviestin allekirjoituksena on "Traagisten
Luonneroolien Tulkki". Tämä naurattaa ainakin niitä,
jotka ovat nähneet Kustavissa Ylistalon tuvassa
-esityksen ja sen ylimaallisen laiskan isäntä-Esan
Hervan näyttelemänä. Kahdessa vuodessa
Hollywoodiin
Heikki Herva syntyi 1955 Helsingissä ja
vietti lapsuutensa Etu-Töölössä. Kulttuurituulia hän
pääsi haistelemaan jo lapsena, koska äiti oli suuri
kirjallisuuden ja teatterin
ystävä. - Kävin teatterissa
pienestä pitäen, ja katsoin myös paljon elokuvia.
Esimerkiksi Federico Fellinin leffat tulivat
rakkaiksi jo aika nuorena, Herva
kertoo. Teatteria katsellessaan hän
oli pohtinut, mitähän tuo näyttelijän homma oikein on,
mutta vasta syksyllä 1992 hän päätyi teatterin maailmaan
sisälle. - Olin noihin
aikoihin henkisesti ja fyysisesti veltostunut. Kun
Vantaan työväenopiston ohjelma putosi postiluukusta,
kiinnitin huomioni näyttelijäntyön perusteet -nimiseen
kurssiin. Herva oli outo lintu
kurssilaisten
keskuudessa. - Ensimmäisenä
meiltä kysyttiin, miksi olimme tulleet sinne. Suurin osa
vastasi ujosti, että saadakseen itsevarmuutta. Kun minun
vuoroni tuli, ajattelin, että ei mitään tuollaista, ja
vastasin, että haluan päästä kahdessa vuodessa
Hollywoodiin. Jo ensimmäisten
harjoitusten aikana näytteleminen imaisi
mukaansa. - Tajusin, että
tässä Herva ei pärjääkään takki auki
-meiningillä. Ylioppilasteatterin
kautta Yövieraisiin
Alussa tekeminen oli
hapuilua. - Kun teimme
esitystä, funtsasin, että jos en ole hyvä, niin olen
ainakin tehokas, hän sanoo naama vakavana ja kertoo
riehuneensa näyttämöllä oikein olan
takaa. Seurattuaan tätä
energiapakkausta kurssin ohjaaja kehotti Hervaa menemään
Helsingin ylioppilasteatteriin katsomaan Esa
Kirkkopellon kirjoittamaa ja ohjaama
Mahnovitsinaa. - Se oli
järisyttävä kokemus, jonka jälkeen päätin, että
tällaista teatteria minä haluan
tehdä. Herva pääsi mukaan
Ylioppilasteatterin toimintaan Juha Hurmeen
johtajakaudella, ja muutaman vuoden päästä hän päätyi
myös Hurmeen vetämään Yövieraat-teatteriin ja on
näytellyt myös tämän ohjaustöissä tikkurilalaisella
harrastajanäyttämöllä. Palkittu ja
ylistetty Mahnovitsina sivusi Hervan elämää
toisellakin tapaa. Näytelmä pureutui silloiseen
suomalaiseen todellisuuteen, pankkikriisien jälkeiseen
lama-Suomeen. Vaikka tarina kertoi Ukrainan kansannousun
(1918-21) johtajasta Nestor Mahnosta ja hänen
anarkisteistaan, pohjimmiltaan esitys kertoi kansasta,
jota lietsottiin katkeruudella, yllytettiin lupauksilla
ja joka lopulta petettiin. Tuolloin
vielä pankissa vakituisena työskentellyt Herva oli
seurannut pankkikriisiä
läheltä. - 1980-luvun lopulla
uhosin, miksei työnantajallani ole rohkeutta tehdä
samanlaisia liikkeitä kuin mitä Skop teki. Työnantajani
selvisi vaurioista vähemmällä kuin moni muu, mutta eivät
ratkaisut perustuneet mihinkään kaukonäköisyyteen vaan
varovaisuuteen, Herva arvioi. Kokopäivänäyttelijäksi pääomaa syöden
Vuonna 1995 Herva jätti vakituisen
työnsä pankissa ja heittäytyi reiluksi pariksi vuodeksi
kokopäiväiseksi näyttelijäksi. Toimeentuloa hän ei siitä
saanut, koska ryhmät, joissa hän oli mukana, olivat joko
rutiköyhiä tai harrastajateattereita. Palkatta eläminen
oli mahdollista rahoilla, jotka Herva sai äitinsä
perintönä. - Liikemaailman
kieltä käyttääkseni söin näinä vuosina pääomaani. Mutta
mihin minä olisin rahan laittanut? Pörssimarkkinat eivät
ole intresseissäni. Herva on
erikoinen sekoitus rikastelua ja köyhäilyä. Hän liikkuu
luontevasti niin pankki- ja it-piireissä kuin
marginaaliteatteria tekevien parissakin. Hän myöntää
auliisti, että hänen rahapussissaan on riittävästi
euroja, mutta arvostelee vilpittömästi nykyistä
ajattelua, joka näkee kaikessa vain bisneksen. Hän
tähdentää olevansa herrasperheen poika ja
periaatteellisella tasolla markkinatalouden kannattaja,
mutta myös Marxin teorioissa on hänen mielestään
paikoitellen vissiä
ideaa. - Olen yhtä syyllinen
rahan ylivaltaa korostavan yhteiskunnan rakentamisessa
kuin pankin pääjohtajakin, sillä softan tarkoitus on
tukea yrityksen liiketoimintaa, Herva
sanoo. Häntä ärsyttää kuitenkin,
että talouskasvua perustellaan sen tuottamalla yleisellä
hyödyllä. - En pidä
talouskasvun hyvyyttä automaattisena. Ihmiset ovat aina
olleet ahneita, ja talouskasvu ajaa ennen muuta
omistajien etua. Sitä paitsi sokea voiton ja tehokkuuden
tavoittelu näyttää usein johtavan jopa huonoon
tuotteiden ja palvelujen
laatuun. Hervan oman lompakon
nyörit ovat kuulemma
löysällä. - Ei
hyväntekeväisyys kuitenkaan rauhoita omaatuntoani.
Yleinen paha olo siitä tulee, kun näkee köyhyyttä ja
kurjuutta. Herva korostaa, ettei
hän ole mikään Äiti
Teresa. - Jos olisin, en
tekisi tietokoneohjelmia ja teatteria, vaan
työskentelisin kaduilla. Vuorovaikutuksessa teatterin mieli
Herva ei kuulu niihin
teatterintekijöihin, jotka uskovat parantavansa
maailmaa, vaan teatteri on hänelle yksinkertaisesti
intohimo. - Olen itsekäs
ihminen, ja saan hyvän olon onnistuneesta esityksestä.
Vielä hienompaa on, jos esitys pistää myös katsojien
mielessä ja sydämessä jotain liikkeelle, jos he saavat
siitä henkisesti kohottavan olon. Tässä
vuorovaikutuksessa on teatterin
mieli. Hervan vuoden kohokohtia
ovat Kustavin jokakesäiset Volter Kilpi
-kirjallisuusviikot ja Yövieraiden esiintymiset siellä.
Herva on mukana Ylistalon tuvan lisäksi
Vississä humauksessa ja hengen ylennyksessä sekä
Aleksis Kiven näytelmissä Olviretki
Schleusingenissa ja Leo ja Liina. Tänä vuonna
Yövieraat jatkavat esityksiään vielä kirjallisuusviikon
päätyttyäkin. - Nämä
Yövieraiden esitykset ovat rakkaita juttuja, ja täällä
Kustavissa on aina hyvä
tunnelma. Erityisesti Vissin
humauksen kolmivuotias Väinö on Hervalle mieluisa
rooli, mikä näkyy
katsomoonkin. - Yritän saada
rooliin mukaan lapsen vilpittömyyttä, puhtautta ja hyvää
uskoa ja tunnetta, että lapsi ei ole nähnyt pitkään
aikaan isäänsä. Näyttelijä etsii kaiken itsestään, ja
Väinössä olen käyttänyt hyödykseni mm. sitä, että en ole
koskaan tavannut omaa isääni, Herva
kertoo. Väinöä näytellessään hän
sanoo kokeneensa näyttelijän kirkkainta
onnea. - Ne ovat hetkiä,
jolloin saa osakseen yleisön jakamattoman huomion, kun
tajuaa, että katsojat eivät ole kiinnostunut mistään
muusta kuin Väinön
tekemisistä. Väinön avulla Herva
havainnollistaa myös ajatuksensa siitä, minkälaista
hänen mielestään teatterin pitäisi
olla. - Väinön onni ja riemu
isän tuliaisesta, mustasta puulampaasta perustuu siihen,
että hän saa jotain, mitä ei ole osannut haluta. Hyvä
esitys on samanlainen lahja katsojalle. IRMELI
HAAPANEN
Yövieraiden esitykset Kustavissa
jatkuvat 27.7. saakka.
Päivitetty 22.7.2003 1:15:33 | Tulostettava
versio |